Näytetään tekstit, joissa on tunniste illustrator. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste illustrator. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Easy LED

Hyppäsin taas kesken kaiken tähän työn keskelle lukiosta ja hetki kesti ennen kuin sai juonesta kiinni.
  Mutta siis juu asiakkaanamme on nyt EasyLED ja tehtävänämme on suunnitella heille uusi toimistotila. Easy LED Oy on kotimainen ledivalaisinten suunnitteluun ja valmistukseen erikoistunut yhtiö, jonka tuotteita näkee katuvalaistuksessa, teollisuudessa, myymälätiloissa ja urheiluareenoilla.
  
Työ oli aloitettu jo mittaamalla tila, mutta kävimme vielä uudestaan tarkistamassa mitat ja aloimme tekemään pohjapiirustusta. Teimme perinteisen paperiversion josta saimme suuntaa alustavaan pohjan ideaan jonka sitten toteutimme Illustratorilla.
 Teimme tilasta pohjapiirustuksen ja seinäprojektiot jotka esittelimme välipalautteessa asiakkaalle. Meillä on kaksi erilaista pohjaratkaisua ja tässä minun versioni.



EasyLEDin toimistotilaa varten tutkimme RT-kortistoa ja etsimme sieltä tarvittavat tiedot.
Työpiste suunnitellaan ja mitoitetaan siten, että tilaa on tarpeeksi kulkea luontevasti ja siirtää tuolia siten että silti mahtuu liikkumaan. Tuolilla pitää esimerkiksi olla yksi neliömetri liikkumistilaa.


torstai 26. toukokuuta 2016

Opinnäytetyö

Idea yrittäjyysviikon teemaani tuli vahingossa ku etsin pinterestistä kuvia. Löysin kivoja palapelejä ja typewriter näppäimiä. Etsin myös värejä joita käyttää teemassa. Lähdin muokkaamaan ideaa eteenpäin. Etsin palapelistä hyvän kuvan ja muokkasin siitä haluamani. Typewriter fontista tuli mielee sotkuisuus ja käsinkirjoitus joten päätin tehdä fontin käsin. Monien kokeilujen jälkeen päädyin lopulliseen versioon ja työstin sitä parhaani mukaan eteenpäin.





Etsin kuvia pinterestistä ja tumblrista ja sen jälkeen vielä pixabaysta


Lopullinen planssini näytti sitten tältä ja itse olin siihen oikein tyytyväinen.


tiistai 24. toukokuuta 2016

Graafinen ohjeisto



Graafinen ilme kootaan graafiseen ohjeistukseen, joka määrittelee yksityiskohtaisesti kaikkien graafisten elementtien käytön. Esimerkkinä planssi jolle kootaan suunnittelemamme ilmeen perustietoja: fontit, värikoodit, mahdollisten julisteiden koot.Le Saint Cochon uses memorable colors and vintage graphics to build a beautiful identity | #Branding #Pink:
kuva pinterestistä

perjantai 25. syyskuuta 2015

Illustrator

Adobe Illustrator on vektorigrafiikkaohjelma, joka perustuu pisteeseen.

Illustrator on aika kätevä kunhan oppii käyttämään, koska mahdollisuuksia on todella paljon.

Aluksi Illustrator on vaikea käyttää ja hyvin sekava. Olen kuitenkin suorittanut Photoshop-kurssin joten en aloittanut ihan tyhjältä pöydältä.

Olen nyt jo oppinut käyttämään illua aika näppärästi mutta ongelmiakin välillä ilmaantuu. Tärkeintä on rakastaa Illustratoria, niin sekin rakastaa sinua. ♥

Ai- muotoon tallennetaan jos haluat vielä muokata työtäsi jälkikäteen.

Jpg- ja png muodot ovat tallennusmuotoja, joita ei voi enää muokata. Lopputulos jonka laitat esim nettiin, tulee tallentaa jommassa kummassa muodossa.

Pdf muoto on painovalmis tiedosto joka lähetetään painettavaksi.

Uuden tiedoston luominen
File -> New

Valitse koko (leveys (width) ja korkeus (height) millimetreissä)

Jätä valmiille tuotteelleleikkuuvara  Tällöin valmiista tuotteesta ei leikkuuvaiheessa lähde kokoa enää kun on varattu tyhjää tilaa leikkausta varten.





Avoimet ovet teema

Teimme pienessä ryhmässä uutta teemaa avoimille oville. Meidän teemaamme ei valittu mutta saimme lyhyesti palautetta. Itse pidin teemassamme sen ajankohtaisuudesta ja erilaisista fonteista. Erilaiset koristukset olivat myös mielestäni pirteitä.

lopputuloksen yhteenveto

luonnoksia

luonnos julisteesta