EasyLEDin toimiston lopulliseen ratkaisuun päädyimme käyttämään näitä materiaaleja.
Seiniin tulisi tikkurilan Talvi-sävyinen valkoinen ja vihreä sävynä j382. Toinen vihreä oli teknosin t1279 sävyinen.
Lattiaksi tuli upofloorin sivuilta katsottu LifeLine laatta sävynä 5051.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asiakastyö. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. maaliskuuta 2017
perjantai 3. maaliskuuta 2017
Easy LED
Hyppäsin taas kesken kaiken tähän työn keskelle lukiosta ja hetki kesti ennen kuin sai juonesta kiinni.
Mutta siis juu asiakkaanamme on nyt EasyLED ja tehtävänämme on suunnitella heille uusi toimistotila. Easy LED Oy on kotimainen ledivalaisinten suunnitteluun ja valmistukseen erikoistunut yhtiö, jonka tuotteita näkee katuvalaistuksessa, teollisuudessa, myymälätiloissa ja urheiluareenoilla.
Työ oli aloitettu jo mittaamalla tila, mutta kävimme vielä uudestaan tarkistamassa mitat ja aloimme tekemään pohjapiirustusta. Teimme perinteisen paperiversion josta saimme suuntaa alustavaan pohjan ideaan jonka sitten toteutimme Illustratorilla.
Teimme tilasta pohjapiirustuksen ja seinäprojektiot jotka esittelimme välipalautteessa asiakkaalle. Meillä on kaksi erilaista pohjaratkaisua ja tässä minun versioni.
EasyLEDin toimistotilaa varten tutkimme RT-kortistoa ja etsimme sieltä tarvittavat tiedot.
Työpiste suunnitellaan ja mitoitetaan siten, että tilaa on tarpeeksi kulkea luontevasti ja siirtää tuolia siten että silti mahtuu liikkumaan. Tuolilla pitää esimerkiksi olla yksi neliömetri liikkumistilaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)